keskiviikko 7. lokakuuta 2015

I love it here.

Huh. Pääsipähän tapahtumaan pieni irtiotto tästä hommasta. Ehkä jollain tasolla mä päätin vuoden vaihteessa lopettaa. Samalla kuitenkin huomasin, että usein tuli pyöriteltyä päässä postausaiheita tai jopa lauseita ja kappaleita postauksiin joita ei koskaan kirjoittaisi. Selvästi kaipasin kirjoittamista. Tää on kuitenkin aina ollut se asia, mistä on nauttinut. Ihan sama vaikka siellä ruudun toisella puolella ei ketään olisikaan. 

Nyt kun sain taas eilen saarnan J:ltä siitä, että mun pitäis ottaa aikaa ittelleni ja tehdä jotain mistä nautin, edes puoli tuntia päivässä, houkutteli bloggeriin kirjautuminen enemmän kuin väriterapia värityskirja, ihan sama kuinka kiva sitäkin on väritellä. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Takaisin. Nyt tuntuu, että elämäntilanne on sellainen, että tälle on aikaa. Inspiraatota ja intoa sitäkin enemmän. Tuntuu tosi hyvältä. Tätä mä oon kaivannu. 

Mitä tässsä kymmenessä (!!!) kuukaudessa sitten on tapahtunu? Ihan hurjan paljon ja vähän päälle, 

Tammikuussa alotin tosiaan työt yksityisenä lastenhoitajana. Rufus oli vielä pikkunen riiviöpallero. 




Helmikuussa alettiin suunnitella muuttoa pois Herttoniemestä, lähemmäs mun duunipaikkaa. Asunto löytykin sitten aika nopeasti ja helmikuun viimesenä viikonloppuna siirrettiin meijän omaisuus länsi-Helsinkiin. 



Keväästä ja kesästä ei sinänsä oo mitään kovin ihmeellistä kerrottavaa. Tehtiin töitä,vietin 3:n viikon kesäloman, käytiin särkkiksessä kaatosateessa, juhlittiin ylppäreitä, rippijuhlia, juhannusta ja vepareita, Kesään mennessä olin myös tajunnut, että en tykkää mun työstä ja aloin ettiä uutta työpaikkaa. 



Elokuussa meijän perhe lisäänty, kun Rufuksen pikkuveli Pontus  liitty meijän jengiin. Mulle myös tehtiin mun elämän eka leikkaus, kun poskionteloita vihdoin laajennettiin. 




Sairasloman jälkeen mä irtisanouduin, ja kirjotin työsopparin uuteen duuniin. Samalla lyötiin lukkoon muuttosuunnitelmat ja alettiin etsiä uutta kotia, Keravalta. 

Nyt kun eletään lokakuun alkua, pidetään majaa Keravalla, idyllisellä omakotitaloalueella (kerrostalossa tosin), meillä on oma piha ja vastavalmistunu koti, jossa ollaan ensimmäiset asukkaat. Mä alotan huomenna uudessa (osa-aika)duunissa optikkoliikkeen myyjänä ja tuntuu että nyt mä oon pitkästä aikaa oikeesti kotona. Helsinki ei vaan ollu mulle oikee paikka olla ja entinen duuni ei ollu mua varten. 

Nyt on sellanen fiilis, että tästä tulee hyvä loppusyksy ja alkutalvi. Fiilis on superinnokas ja oon ihan intona, tosta ulkona vallitsevasta upeesta syksystä, joka pakotti aamulla laittamaan lenkille päähän pipon. 

Tää syksy on monella tavalla uus alku. Uus kaupunki, uus työ ja uus koti. Ja ilmeisesti uus alku, myös tälle blogille. God it's good to be back. 

Kuvat on röyhkeästi ryöstetty mun instagramista. (@alexandrialinden)

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014. Vuosi joka sisälsi sen kauan haetun rakkauden kesän.

NYE. Tänä vuonna tämä glitteripallo ottaa uutta  vuotta vastaan ihan vaan kotona. Skumppaa tulee illan aikana kulumaan maksimissaan yksi pullo ja nukkumaan oman kullan kainaloon kömmitään varmasti ensi vuoden ekoilla tunneilla. 

Muiden blogien tavoin on tännekkin varmasti pakko nyt rustailla vähän katsausta kuluneeseen vuoteen. Mun tähänastisen elämän eniten muutoksia sisältäneeseen vuoteen. 

2014

-Alotin vuotta työskennellen päiväkodilla, jossa olin vihdoin hiffannu että ei hitto tää työ on oikeesti aika siistiä

-Helmikuussa mä palasin viikoksi Muumimaailman riveihin Taikatalven muodossa

-Samassa kuussa me myös käytiin Beiben kanssa meijän perinteisellä kevään "sinkkuristeilyllä"

-Maaliskuussa mä tapasin RT-keissillä J:n

-VAKAVA-aineisto julkastiin ja mä oon viettäny kaiken vapaa-ajan nenä kiinni kirjassa 

-Huhtikuussa sain vihdoin virallisen duunipaikan PK-lta

-Käytiin kattomassa serkku-kummisetä porukalla Sami Hedbergiä Sibbetalolla Lahdessa

-Humalluin äärimmäisen sivistymättömästi duunipaikan kevätkarkeloissa ja kävelin kengät kädessä kotiin puol 7 aamulla

-Kesän alussa juhlittiin myös mun serkun ylppäreitä

-Kävin heittämässä lottorivin VAKAVA-kokeeseen Turussa

-Ja haastattelussa Snellman-korkeakouluun Helsingissä

-Käytiin J:n kanssa Särkkiksessä ja Muumiksessa ja vietettiin  muutenkin kaikki liikenevät viikonloput yhdessä

-Juhannusta juhlittiin perinteisesti mökillä toppatakissa

-Heinäkuussa pakkasin itteni ja iltapuvun bussiin aamuyöstä ja suuntasin Haminaan RUK:n kurssijuhlaan

-Kävin futis- ja lätkävaimoilemassa Sipoossa 

-Kuulin että oon päässy sisään Snelluun ja alko asunnon metsästys Helsingistä

-Elokuussa vietin mun viimestä kuukautta päiväkodilla ja ilmassa alko olla vähän (aika paljon) haikeutta siitä, että muutto häämötti parin viikon päässä

-Käytiin duuniporukan kanssa syömässä mun viimesen työviikon kunniaksi

-Löysin täydellisen kämpän Helsingistä  ja elokuun viimesellä viikolla muutin virallisesti omilleni ja vikana weekendinä juhlittiin tupareita

-Alotin opiskelemaan Snellussa

-Sairastin pari viikkoa  poskiontelo- ja korvatulehdusta

-6.9 mentiin J:n kanssa kihloihin

-Ja seuraavana viikonloppuna sovittiin, että muutetaan joulukuussa yhteen

-Sen jälkeen J taisikin tuoda suurimman osan omaisuudestaan Helsinkiin

-Täytin 21 ja edeltävänä viikonloppuna juhlittiin J-päässä

-Ahistuin mun koulusta ja päätin lopettaa syyslukukauden jälkeen

-Lokakuussa juhlittiin J:n kakskymppisiä

-Ja halloweenia

-Marraskuussa saatiin kuulla, että Rufus muuttaa meille jouluna

-Sain aivan huikeen työpaikan

-oon laskenu tunteja ja minuutteja siihen, että J vapautuu intistä

-Joulukuussa otin koulussa rennosti ja odotin lunta

-Käytiin itä-suomessa kattomassa Ruffea

-Koitti vihdoin joulukuun 18 ja ylentämistilaisuuden jälkeen J vihdoin marssi reserviin 

-Vietin perinteistä jouluviikkoa kotikotona 

-vuoden kruunasi 27 joulukuuta kun haettiin meijän pampula kotiin


Tänään me herkutellaan, avataan mun laivatuliaisskumppa ja otetaan vuosi 2015 vastaan rauhallisissa meiningeissä, Sami hedbergia DVD:ltä kattoen. 

Tää vuosi oli oikeesti ihan huikee. On tapahtunu niin paljon kaikkea, mitä en ikinä olis viime vuonna tähän aikaan uskonu, että voi vuodessa tapahtua. Oon tällä hetkellä ihan superonnellinen. Tää vuosi toi mun elämään niin uuden kaupungin, uuden kodin ja ihmisen jonka kanssa saan kaiken tän jakaa. Puhumattakaan tosta meijän aivan huikeesta pikkupallerosta joka nukkuu yöt J:n tyynyllä. 

Tästä vuodesta saa olla ihan vitun kiitollinen. 

Ihanaa NYE.tä kaikille, miten sen sitten aijottekin viettää! <3

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

TJ vitun 0

Täällä on ponkastu ylös 5.30. Mekko vedetty jo päälle ja taisteltu taas hetki sukkahousujen kanssa, Asu on testattu miljoonatta kertaa. Aamupalaksi lappasin lautasellisen muroja. Ei tehny mieli mitään vielä tähän aikaan. Nyt kun kattoo kelloa, niin oisin ihan kevyesti voinu nukkua puol tuntia pidempään. Noh, mitäs oon tällanen hätähousu. 

Tosiaan. TJ vitun 0. Eilen nukuin vikaa kertaa yksin mun sängyssä. Tai no siis vikaa ja vikaa, mutta vikaa kertaa niin että oikeesti asun täällä yksin. Tän päivän jälkeen täällä on melkein aina joku. Mä en tiedä mikä mua vaivas eilen kun J:n kanssa normiin tapaan whats-uppailtiin illalla ja kun olin sanomassa öitä, niin mulle tuli sellanen pieni haikeus, että tää on viimenen kerta kun sanon mun inttipojulle öitä. Ehkä haikeus tuli siitä, että tää intti on kuitenkin ollu meijän suhteen kolmas osapuoli jo vuoden verran. Nyt se sitten onkin loppu. 

Vaikka tätä päivää on odotettu ihan vitun kauan ja kuin kuuta nousevaa, emmä vieläkään oikein tajua, että nyt se tulee oikeesti kotiin. Tietty tässä on joulu välissä, joka me vietetään eri osotteissa eli ehkä sen takia tää asia ei oo vielä ihan kolahtanu. Mä varotin tosin J:täkin, että siinä vaiheessa kun tulee käsky reserviin mars ja pääsee kapsahtamaan toisen kaulaan, niin saattaa päästä riemunkiljahdus... ja sitä mahdollisesti seuraa pieni onnellisuusitku. 

Mä suuntailen tossa kasin pintaan junaan ja kohti keravaa, josta anoppi mut noukkii kyytiin ja lähetään ajelemaan kohti Vekaranjärveä. Siisti kyllä päästä kattomaan, että missä se mun armaani on vuoden lusinut. 

Oikein ihanaa päivää kaikille! 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

#tj3

TJ3. Kolme. Aika jäätävää. Jäljellä vähemmän aamuja, kun meijän normissa eroajassa. Mä oon inttileski enää kolme kokonaista päivää. Mihin nää päivät oikein meni? Justhan me biletettiin sitä, että sataset paukku, sitten kympit. Nyt ei pauku enää kun päivät. Tunnit. 

Alkaa iskeä vähän paniikki, että mun yksinasumispäivätkin alkaa olla aika luetut. Tässä muutamassa kuukaudessa on ollu jotain superkivaa, kun on saanu tehdä, mennä ja tulla, eikä oo tarvinnu vastata siitä kellekkään. Kohta meitä onkin täällä kaksi, ja joulun jälkeen kolme. Toisaalta, oon kyllä ollu niin paljon onnellisempi viikonloppusin, kun mun parempi puoliskoni on täällä mun kanssa. Mutta silti vähän jännittää. Mä en oo koskaan asunu kenenkään kanssa. Tai siis jos ei lasketa noita viikonloppuja J:n kanssa. Nyt me kuitenkin alotetaan se ihan perus arki. Se kun J:n ei tarvi sunnuntaina lähteä. Ei hitto, oon kyllä aika innoissani. 

Havahduin eilen myös siihen, että mulla on kouluakin jäljellä enää kolme päivää. Torstai meneekin sitten Vekaranjärvellä. Henkilökohtasesti koulun loppuminen ei oo ainakaan vielä iskostunu takaraivoon. Tajuun sen ehkä sitten joulun jälkeen, kun en enää palaakkaan Snellun penkkiin vaan mammalomailen Rufuksen kanssa pari viikkoa,  kun J lähtee aamulla duuniin. Tammikuun vikalla viikolla mäkin sitten palaan työelämään. 

Eipä tänne tämän ihmeempiä. Torstaita odotellessa, kun saa vetää pikkumekon päälle ja korkkarit jalkaan ja lähteä kokkareihin kasarmille ja halimaan vielä kerran mun armeija-asuista rakasta. 

Mukavaa viikkoa! 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Oo siellä jossain mun

Alotetaan taas sillä tän blogin nykyisellä teemalla.  Aamulaskurilla. TJ17. Käytännössä enää kaks kokonaista viikkoa ja sitten 4:n päivän rutistus joista neljäntenä mä jo pääsen todistamaan mun sotilaan kotiutumista. Alkaa olla aika huikee fiilis. Tähän maanantai aamuun mä aattelin vähän yleisesti valottaa tätä mun ja J:n tarinaa. Mistä tää meijän rakkaus sitten alko ja mitä kaikkea huikeeta tässä on tapahtunu. 

Noin vuosi sitten mun duunikaverit alko päivitellä sitä, että kun ei mulla ollut oikeestaan elämää duunin ulkopuolella. Ne päätti että mulle etitään mies. Ehdoteltiin jo kylän omia poikiakin. Ei vaan oikein iskeny ja olin suht tyytyväinen mun sinkkuelämään, ensimmäistä kertaa koskaan. Menikin ihan useempi kuukausi, kun mä sitten baari-illan jälkeen pääsin duunissa ilmottamaan, että hei, nyt mä oon löytäny ihanan miehen. Tai no J:hän se periaatteessa löysi mut. 

Meijän suhde oli pitkään vaan Whats up?:in välityksellä käytyjä miljoonia vaihdettuja viestejä. Päivittäin, useiden tuntien ajan me vaan viestiteltiin. Olihan J intissä ja meijän näkeminen ei oikein onnistunu. Olin jo jossain vaiheessa luovuttamassa, että ei me koskaan varmaan nähdä enää, mutta kuten arvata saattaa niin kyllähän me sitten löydettiin yhteinen hetki ja siitä ekasta perjantaista lähtien, ollaan oltu viikonloppusin aika erottamattomat. 

Meijän suhdehan on edenny aika vauhdilla. Jo kolmannella kerralla kun ollaan nähty, oon tavannu J:n perheen. Pari viikkoa siitä, J esiteltiin myös mun perheelle. Juhannuksena me ollaan ilmotettu että rakastetaan ja syyskuun kuudes oon vastannu myöntävästi J:lle kun se kosi mua meijän makkarissa, polvistuneena sängyn viereen. Seuraavalla viikolla päätettiin että J muuttaa mun luokse, kun se pääsee armeijasta ja melkeinpä se onkin täällä siitä asti kaiken vapaa-aikansa jo viettänytkin.

Oon löytäny vierelleni ihan huikeen miehen. Sellasen joka saa mut päivittäin tuntemaan itteni paremmaks ihmiseksi. Saa mut hymyilemään ja nauramaan. Saa kylmät väreet kulkemaan mun selkää pitkin ihan vaan sillä, että se suutelee mua otsaan. Oon niin onnellinen, että 17 päivän päästä toi mies, tulee kotiin niin, ettei sen sunnuntaina tarvii lähtee enää mihinkään. 

Ja joulun jälkeen meijän perhe kasvaa kun me haetaan kotiin meijän pieni poika Rufus, jota käytiin lauantaina Itä-suomessa katsomassa. 

 

17 aamua jäljellä. 329 takana. Kyllä tästä selvitään. 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Inttileski on ruma sana

29 päivää. 4,1 viikkoa. 695 tuntia. Vähiin käy ennen kun loppuu ja missä välissä tästä on tullu inttileskiblogi? Noh, ei maha mitään. Meidän inttielämässä vietetään viimestä kiinniolo-viikonloppua tällä viikolla ja päivät alkaa huventua kun tänään paukkuu toiseks viimestä kertaa kympit. Viimestä kertaa ennen virallista kympin lähtölaskentaa. Tää homma konkretisoitu siinä vaiheessa, kun sain eilen kutsun tulevan aviomiehekkeeni ylentämistilaisuuteen Vekaralle. Etikettinä tumma puku... Nopeiden googlettelujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että tarviin pikkumustan. Mutta se nyt on ehkä ihan aiheellinen ostos, koska jokainen nainen tarvii pikkumustan.

Tuntuu, että asiat alkaa pikkuhiljaa järjestyä. Mulla oli alkusyksystä tosi pitkään vaihe kun olin aika varma, että mulla oli alkava masennus. Ei sellanen normaali syysmasennus vaan ihan oikeesti mulla oli tosi paha olla. En viihtyny mun koulussa ja olin sitä mieltä että se ei oo mun paikka olla. En saanu oikeen mistää otetta. Elin vaan ja ainoastaan niinä viikonloppuina kun J pääsi lomille. Tää kaikki purkaantu onneks siinä vaiheessa, kun päätin, että mä joulukuussa lopetan koulun. Tuli vähän helpompi hengittää. Melkein täyteen kapasiteettiin mun hengitys palasi eilen kun sain kuulla, että mulla on työpaikka tammikuusta eteenpäin. Ja homma palautuu ehkä täysin kokonaiseksi siinä vaiheessa, kun 29 päivän päästä nään, kun mun tuleva aviomieheni astelee pois armeijan riveistä.

Tulipahan purkautuminen. Viikonlopksi mulla on taas ylläripylläri liiaksi ohjelmaa, ettei ehdi ajattelemaan, että ei se J tule perjantaina kotiin. Perjantaina ovesta J:n sijaan astelee mun pikkusysteri parhaan kaverinsa kanssa ja meijän äiti, jotka tulee viihdyttämään mua lauantaihin asti. Lauantaina mä otan sitten suunnaksi illalla Jäken ja me lähetään tyttöjen kanssa vallottamaan taas pitkästä aikaa RT:n tanssilattiaa.

Ensi viikolla on sitten tapaaminen mun tulevan työnantajan kanssa ja sitten suuntaillaan joulukoristeostoksille (ja lihapullille) luokkalaisen kanssa IKEA:an! Ehkä tästä viimesestä kiinniolostakin jotenkin selvitään! (y) 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mihin nää viikot katoaa??

Onko tänään jo oikeesti torstai?? Mihin tää viikko on taas oikeesti menny? Huhhuh. Noh mielummin näin että viikot hurahtelee ohitse huomaamatta kun tj:t senkun vähenee koko ajan ja aikaa siihen kun voin lopettaa leskeilyn on enää 6 viikkoa! Tai no ens viikolla 5!! En ehkä ihan tajua. 

Tänään otan suunnaksi himahiman, kun huomenna koulupäivä on itsenäistä työskentelyä, eli mun kielellä, vapaapäivä. Ihana päästä äitin lihapatojen ääreen ja pussailemaan meijän koiria ja kissoja. Onkin ollu taas ihan supermegaikävä. 

Viikon ilmat ei oo paljon hymyilyttäny vaikka eilen aamulla olis ehkä voinut pieni hymynkare vilahtaa ellei ilma sitten olisi taas harmaantunut iltapäivää kohden... Oisin niin onnellinen, jos nyt tulis sellaset parin asteen pakkaset ja lunta. Pääsis kunnolla joulumodeen. Ei noi yhdet ainoat jouluvalot ihan hirveesti nostata joulufiilistä... Eikä juotu glögi oikein maistu joululta... Mikäköhän mua vaivaa kun yleensä olen aina jo lokakuussa ihan joulufiiliksissä. Pitää ehkä laittaa joululaulut soimaan kun pyyhkäsen ovesta ulos ja koulua kohden. 

Mä taidan vielä tiskata altaassa lojuvat astiat niin on kivempi tulla sunnuntaina kotiin. Mukavaa viikonloppua!